|
LUKUNOPEUS NÄYTÖLTÄ LUETTAESSA |
|
|
 |
Tällä sivulla on teksti, jolla voidaan testata näytöltä lukemisen nopeutta. Testi ei ole sama kuin paperilta testattaessa. Mikäli koneessasi on suhteellisen uusi selain ja se ymmärtää JavaScriptiä on Sinulla mahdollisuus tehdä lukunopeustesti "instant" ja käyttää tietokoneen kelloa ajan mittaajana. Tarkemmat ohjeet testisivulla. | Siirry testisivulle | Ohjeet:
|
Seuraava teksti on | |
| . | TESTI |
|
KILOHINTA JALOSTUSASTEEN MITTARINA Pienen väestön ja suurten luonnonrikkauksien maissa ei tutkimus ja kehitystoiminta ole kohtuullisen vaurauden saavuttamiseksi välttämätöntä, koska ne voivat vaurastua myymällä isänmaataan eli yhä suurempia määriä raaka-aineita ja puolijalosteita. Tällaisia maita ovat esimerkiksi öljyä tai metsän tuotteita myyvät maat, joilla on usein myös valittavanaan olosuhteiden helppoudesta johtuvat pitkät henkisen laiskuuden perinteet. Lienee melko yleisesti hyväksytty käsitys, että tuotteen jalostusaste on sitä korkeampi, mitä pienempi osuus tuotteen arvosta on luonnon raaka-ainetta. Edellä esitettiin sama asia toisinpäin; tuotteet ovat sitä jalostetumpia ja arvokkaampia, mitä enemmän niihin on upotettu ihmisen älyä ja työtä, energiaa sekä fyysistä pääomaa eli; mitä enemmän ne sisältävät muita tuotantotekijöitä kuin raaka-aineita. Ei kuitenkaan paljoa riemastuta tieto, että esimerkiksi rautalaivassa on tuotannontekijöitä yhteensä 500 miljoonan markan arvosta, mutta lasersoittimessa 1500 markan arvosta. Lukujen vertailukelpoisuuden parantamiseksi tarvitaan lisäksi tieto laivaan ja lasersoittimeen sisältyvien raaka-aineiden määrästä, jotta voitaisiin laskea suhteelliset tuotannontekijämäärät eli tuotteiden tuotannontekijätiheys. Jalostusasteen mittaaminen käytännöllisen yksinkertaisella tavalla, joka kuitenkin antaisi riittävän tarkkuuden, johtaa markkinahintojen käyttämiseen tuotteen arvon mittarina. On tietenkin kiistanalaista, kuinka tarkasti esimerkiksi maailmanmarkkinahinnat mittaavat tuotteen "arvoa" tai tuotannontekijöiden summaa, mutta parempaakaan mittaria ei ole olemassa. Miksi sitten markkinahinta kiloa kohti? Teen vastakysymyksen: olisiko tonnihinta, kuutiometrihinta, litrahinta, hehtogrammahinta tai decametrihinta jossain suhteessa parempi? Kysymys on lähinnä tarkoituksenmukaisuuden perusteella suoritettavasta valinnasta. Ensinnäkin kilohinnat ovat vanhastaan tuttuja jokaiselle elintarvikekaupassa asioineelle kansalaiselle, mikä auttaa ymmärtämään, mitä tarkoittaa sanomalehtipaperin vientihinta Kilohinnat näyttävät käyttökelpoisilta myös selvitettäessä tuotteiden ja tuoteryhmien kansainvälisiä jalostusaste-eroja. Alustavat laskelmat Saksan liittotasavallan, Ruotsin ja Japanin viennin ja tuonnin keskimääräisistä kilohinnoista näyttävät antavan mielenkiintoista pohdittavaa eri maissa suoritettavasta raaka-aineiden jalostamisesta. Jos tämäntyyppisiin selvityksiin liitetään vientituotteiden kotimaisuusasteanalyysi, saadaan paitsi mielenkiintoista myös talouspolitiikan tavoitteiden asettelun kannalta hyödyllistä tietoa. Kun 80-luvun puolivälissä ehdottelin eräissä radioesitelmissä tuotteiden jalostusasteen mittaamista niiden vientihinnoilla kiloa kohti ja esittelin omia laskelmiani, ehdotus nosti myönteisen julkisuuden ohella esiin myös ymmärrettävää vaikkakin lapsellista ääneen ajattelua jalokivien, ihmisten, tiedon ja taideteosten kilohinnoista. Ensi kerran kuulin kilohintaa käytettävän 60-luvun puolivälissä Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen Rakennustalouden laboratoriossa, jossa tutkin tonttihintoja kansantaloustieteen laudaturtyötä varten. Diplomi-insinööri Teuvo Koivulla Neste Oy:n edellinen pääjohtaja, legendaarinen Uolevi Raade ja lähes yhtä legendaarinen Vaisala Oy:n toimitusjohtaja Yrjö Toivola ovat tietämäni mukaan myös käyttäneet kilohintaa jalostusarvon mittarina jo parikymmentä vuotta. Myöhemmin on mittaria alettu käyttää ajattelun apuvälineenä esimerkiksi Kemirassa ja Metalliteollisuuden Keskusliitossa, jonka laskelmia on esitelty päivälehdissäkin taloustoimittajan kuriositeettilöytönä. Olen havainnut myös Sitran yliasiamiehen käyttäneen kilohinta-ajattelua esitelmissään, joten aivan vakavasti otettavia herrasmiehiä on ollut ja on samalla asialla. Lyödäänpä vielä isommalla vasaralla. Sonyn pääjohtaja Akio Morita sanoo kirjassaan Made in Japan seuraavasti: "Japanin teollisuuden pääasiallinen kehityssuunta seitsemän- ja kahdeksankymmentäluvuilla on ollut kohti kevyitä, ohuita, lyhyitä ja pieniä esineitä. Odotamme tämän pätevän myös tulevaisuudessa." Uutta ajattelua vastustetaan aina, ennen kuin se lopulta lyö itsensä läpi. Hyvän esimerkin tarjoaa kirjojen myynti. Kun kirjakaupat alkoivat myydä kirjoja kiloittain, erityisesti esteetikot nostivat melkoisen äläkän. Kirjallisuuden ystävät kauhistelivat, miten "hengen tuotteita myydään kuin makkaraa!" kunnes alkoivat itsekin nostaa kirjaläjistä puntariin pieniä runokirjoja ja muita teoksia, joiden jalostusarvo oli heidän mielestään suurempi kuin kilohinnan ja puntarin ilmoittama yhteistulos. Nykyisin saa ostaa lukemattomien muiden tuotteiden ohella myös ruuveja, ruuvimeisseleitä, kirjoituslehtiöitä jne. samaan kilohintaan niiden mallista tai koosta riippumatta. Kilohinta on tullut jäädäkseen. Myös jalostusasteen mittarina. Heikki Välitalo: Neljän markan maa | |
|
|
|
|
 |
Lukunopeustestin kysymykset:1. Lasersoittimessa on tuotannontekijöitä
2. Kirjoittajan mukaan kilohintavertailuun pitäisi liittää myös
3. Kirjoittaja tutki Rakennustalouden laboratoriossa
4. Ensimmäiseksi kilohintavertailusta puhui kirjoittajalle
5. Kirjoittajan mukaan kuparin ja tietokoneiden hintasuhde on
6. Kirjojen kiloittain myyntiä vastustivat
7. Mitä näistä ei mainittu kirjoituksessa?
|
| Nämä sivut: | |
   |