Toissa syksynä MTV3 aloitti "Kauniiden ja rohkeiden" uuden lähetyskauden esittämällä ensimmäiset kuusi osaa jälkiäänitettyinä. Kokeilu oli tehty vähemmän vakavalla mielellä, mutta vastaanotto oli kaikkea muuta kuin ymmärtävä. Iltapäivälehdissä oli lukuisia asiaa mollaavia artikkeleita ja haastatteluja. Tuttu ja turvallinen televisio-ohjelmien tekstittäminen ei olekaan niin itsestään selvä, kuin voisi ajatella. Yleisradion käytävillä kulkee tarina, joka on joko totta tai sitten kaupunkilegenda. Sen mukaan samoihin aikoihin, kun Yleisradio otti television haltuunsa, tuli mahdolliseksi tehdä tekstityksiä suhteellisen halvalla. Päättäjät keskustelivat siitä, tekstitetäänkö vai dubataanko vieraskieliset ohjelmat. Asiasta jouduttiin äänestämään. Äänin kolme – kolme, puheenjohtajan äänen ratkaistessa, päädyttiin käännösteksteihin. Tämä onnekas päätös on vaikuttanut suomalaisten elämään enemmän kuin huomaammekaan. Yksi selitys nuorten hyvään englannin taitoon on se, että he ovat kuulleet sitä täysi-ikäisyyteensä tullessa televisiosta lähes kolmen työvuoden verran. Yli yhdeksänvuotiaiden nuorten suosituimpien televisio-ohjelmien joukossa on ainoana suomenkielisenä "Salatut elämät", kaikki muut ovat englanninkielisiä. Vieläkin suurempi merkitys käännösteksteillä on meidän suomalaisten lukutaitoon, joka useamman – viimeksi PISA:n – tutkimuksen mukaan on maailman parhaita. Hämmästyttävää on, ettei PISA:ssa ollut lainkaan taustamuuttujina television katseluun liittyviä kysymyksiä. Lukutaitotutkimuksissa käännöstekstit ohitetaan valitettavasti usein vain maininnalla sivulauseessa. Käännöstekstien merkityksen tajuaa parhaiten vertaamalla niitä kirjojen lukemiseen. Tunnin ohjelmassa on 300 – 550 "ruudullista" tekstejä, jokaisessa keskimäärin kuusi sanaa; joten tunnissa tulee lukeneeksi yli 2000 sanaa. Viikoittain nuoret katsovat keskimäärin kymmenen tuntia tekstitettyjä ohjelmia. Vuositasolla se vastaa noin kahtakymmentä kirjaa. Lukiolaistytöistä viisitoista ja -pojista vain kolme prosenttia ilmoittaa lukevansa vapaaehtoisesti yli kaksikymmentä kirjaa vuodessa. Eurooppalaisittain tekstitykset ovat melko harvinaisia. Nykyisistä ja tulevista EU-maista yhdesässätoista on aikuisille tarkoitetuissa ohjelmissa tekstitykset, muissa dubataan. Todellisuudessa tekstityksiä luetaan vielä vähemmän, sillä sekä Isossa-Britaniassa että Irlannissa käytetään tekstityksiä. Kummassakin maassa parisen prosenttia ohjelmista on muun kuin englanninkielisiä, joten nämäkin maat voinee lukea ei-tekstittäviin maihin. Käytännössä kahdeksankymmentäseitsemän prosenttia EU-kansalaisista katselee puhuvaa televisiota. Pikanttina yksityiskohtana todettakoon, että lainsäätäjäkin on huomannut tekstityksen merkityksen. Viron uudessa kielilaissa määrätään, että televisiossa ja elokuvissa vieraskieliset ohjelmat on teksitettävä, dubbausta ei saa käyttää. Onko tekstityksillä sitten merkitystä lukutaitoon? PISA:n aineiston mukaan tekstittävissä maissa viisitoistavuotiaiden lukutaito on parempi kuin OECD:n keskiarvo ja dubbaavissa alle sen. Ero on neljännes keskihajonnasta. Lukutaidon tasoon vaikuttavat tietysti monet muutkin tekijät lähtien maan kulttuurista ja uskonnosta päätyen koulutukseen ja kielen rakenteeseen. Esimerkiksi Suomen kohdalla PISA:ssa ohitettiin täysin suomen kielen äänteiden ja kirjainten lähes täydellinen vastaavuus, mikä helpottaa lukemaanoppimista. Suomessa käännöstekstit vaikuttavat niin, että huonosti lukevien määrä on poikkeuksellisen pieni. Vuosina 1990 – 1993 tehdyssä Silmiinpistävää tuloksissa oli se, että esimerkiksi asiatekstin ymmärtämisessä neljätoistavuotiaiden suomalaisten heikoimmalla neljänneksellä oli korkampi pistemäärä kuin muiden heikoimalla neljänneksellä, paras neljänneksemme oli sen sijaan vasta kymmenennellä sijalla. Hyvistä puolista huolimatta tekstitykset eivät ole pelkästään auvoinen asia. Televisio ja kirja kilpailevat ihmisten vapaa-ajasta ja siinä kisassa televisio on perinyt voiton. Kirjojen lukeminen näyttää jäävän harvojen herkuksi. Lukiolaisten eniten lukeva viidennes lukee lähes seitsemänkymmentä prosenttia enemmän kirjoja kuin loput neljä viidennestä yhteensä. Jos lukeminen jää suurimmaksi osaksi tekstityksiin, vaikuttaa se lukemisen sujuvuuteen. Huomattavasta sanamäärästä huolimatta tekstityksen vauhti on verkkainen, vain kolmestakymmenestä viiteenkymmeneen sanaan minuutissa. Luultavasti yksi selitys sille, että lukiolaisten lukunopeus on huolestuttavasti taantuntut, on kirjojen lukemisen vähentyminen ja käännöstekstien lukemisen lisääntyminen. Tällä hetkellä on neljä kertaa enemmän hitaasti (alle 120 sanaa/min) lukevia lukiolaisia kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Käännöstekstit vaikuttavat kieltä köyhdyttävästi, koska ne ovat yleensä puhekieltä. Professori Pentti Leino kirjoitti tärkeässä artikkelissaan "Isänmaa ja äidinkieli" (Hiidenkivi 4/2002): "Kirjakieli on käytännössä peruskoululaisille ja myös lukiolaisille vieras kieli". Ikävä kyllä käännöstekstit ovat edesauttaneet tätä kehitystä. Tekstityksien huonoista puolista huolimatta nousevat hyvät ehdottomasti ylitse niiden. Jos alussa kerrottu tarina on totta, olisi syytä pohtia patsaan pystyttämistä kokouksen tuntemattomalle puheenjohtajalle. Päätös on suurin kulttuuriteko, mikä Suomessa on tehty sotien jälkeen. Julkaistu: HS 28. 12. 2003 |
