Lukiessamme tietoyhteiskunta- intoilijoiden kirjoituksia saa helposti
kuvan, että olemme menossa kohti paratiisia.
Muutama esimerkki: opetus- ministeriön kansliapäällikön mielestä Internet on suurempi keksintö kuin kirjapaino. Nicholas Negroponten mielestä se taas on tärkeämpi kuin tulen keksiminen. Erkki Kurenniemi pitää Internetiä ihmisen 9. evoluutiohyppynä. Pian kai joku teologi väittää, että Internet on erään raamatullisen henkilön toinen tuleminen. Tilanteessa, jossa tutkijoilla, virkamiehillä ja poliitikoilla tuntuu olevan molemmat jalat tiukasti ilmassa, on vaikea käydä keskustelua uusien välineiden todellisesta vaikutuksesta tiedonhankintaan, tiedonmuodostukseen ja ajattelutapojen muutoksiin. Onko uusmedioilla jotain lisäarvoa oppimisessa ja opettamisessa, ja jos on, onko se positiivista? Verkko-oppimisen ja romppujen käyttämisen vahvuuksina nähdään erityisesti kaksi asiaa: verkossa navigointi muistuttaa ihmisen luonnollista tapaa käsitellä tietoa; assosiatiivisesti ja Asioiden hämärtämiseksi tutkijat ovat keksineet orwellilaisen double speakin. Kaikkea tiedonhankintaa kutsutaan lukemiseksi. Olen kirjannut yli viisikymmentä erilaista lukutaito-termin sovellusta, joista suuri osa ei ole lainkaan lukemista (lista pyydettäessä). Yleisimmät niistä ovat tietokoneen, kuvan ja median lukutaidot. Lukutaito-sanan "hyväksikäyttö" perustunee siihen, että kirjoittaminen ja lukeminen ovat olleet koko länsimaisen kulttuurin, tieteen ja teknologian kehityksen perustuksena. Ilman niitä ei olisi edellytyksiä sellaiseen ilmiöön kuin rationaalinen kansalainen massatuotteena. Olen ajatellut, että double speakin takana on halu saada kaikki välineet samalle viivalle, että olisi muka sama mitä välinettä käytetään tiedonhankinnassa, kunhan vain jotain käytetään, ja että välineiden välillä pitäisi olla tasa-arvo. Tasa-arvo on kyllä orwellmaista: toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Kirjasin jokunen vuosi sitten eräästä alan oppikirjasta seuraavat hellyttelysanat: uusi, moderni, avoin, hauska, nautinnollinen, helppo, huomaamaton, luova, vapaa, aktiivinen, interaktiivinen, yhteistoiminnallinen, virtuaalinen, irreaaliaikainen, kokonaisvaltainen, assosiatiivinen, yhteisoppiminen sekä edutainment. Ei tarvitse olla erityisen älykäs ymmärtääkseen, että vanhat opetusmetodit ja -välineet ovat edellä lueteltujen vastakohtia. Uusien välineiden huumassa on unohdettu, että kirjoittaminen ja lukeminen sekä vanha kunnon katederiopetus ovat edelleen edellytys sille, että pystymme kasvattamaan rationaaliseen ajatteluun kykeneviä sivistyneitä kansalaisia. Ongelmana vain on se, että lukeminen ei ole nuorison mielestä trendikästä saatika seksikästä. Nuorten lukuinnostus on kymmenessä vuodessa romahtanut. Tämän päivän lukiolaiset lukevat vapaaehtoisesti vähemmän kuin viisi kirjaa vuodessa. Tässäkin pätee vielä 20/80 sääntö: eniten lukeva viidennes lukee lähes 80 prosenttia luetuista kirjoista. Viidennes tytöistä ja puolet pojista ei lue kirjan kirjaa. Kahdessakymmenessä vuodessa lukiolaisten lukunopeus on taantunut kolmisenkymmentä prosenttia. Mitkä ovat sitten seuraukset? Lukemisen tilalle tarjotaan erilaisia poppakonsteja kuten suggestopediaa, NLP:tä, monimuoto-opiskelua, konstruktiivisuutta ja ennen kaikkea e-oppimista. Mitä sanoikaan Clifford Stoll mainiossa kirjassaan "Silicon snake oil": "Muistan hyvin, että lukiossa opetusfilmien esittäminen oli aina kaikista hauskaa. Opettaja sai vapaata, meitä viihdytettiin eikä kenenkään ollut pakko oppia mitään. Tietokoneet ja Internet ovat samaa maata - kaikilla on helppoa, mutta oppimista tapahtuu pahuksen vähän." Käytännön ongelman toi esille matemaatikko Marjatta Näätänen Ylioppilaslehden haastattelussa (5/2001): " Esimerkiksi viimeaikaiset valtavat panostukset tietokoneisiin eivät ole perusteltuja ainakaan matematiikan oppimisen kannalta. Tietokoneiden ja Internetin käyttö matematiikan opetuksessa on kaikkialla vielä lapsenkengissään. Suomen pienet tuntimäärät tuhrautuvat helposti erilaisten käyttöongelmien kanssa". Osaakohan kukaan laskea, kuinka monta uuttakin miljardia on törsätty täysin turhiin atk-investointeihin? Mielestäni hurjimman tulevaisuudenkuvan on esittänyt amerikkalainen visionääri William Crossman väittäessään, että "kirjoitettu kieli palvelee, kunnes kehittyneemmät menetelmät korvaavat sen" (Tiede 6/2002), jotka ovat hänen mukaansa puhe ja tietotekniikka. Crossman taritsee uudeksi uljaaksi välineeksi vivo-tekniikan. Esimerkiksi näin: opiskelija puhuu tietokoneelle esseen, jonka jälkeen kone korjaa puhujan kielioppivirheet ja sitten se vielä järjestää sisällön loogiseksi kokonaisuudeksi. Ted Nelson on sanonut, että radio ja televisio "vapauttivat meidät lukemisen pakosta". Crossman näyttää vapauttavan meidät myös ajattelemisen piinasta. Kehitys kehittyy. Olen usein surullisena ajatellut, että jos uskomme ja varsinkin jos noudatamme tietoyhteiskuntaentusiastien neuvoja helposta tiestä oppimiseen ja tietoon, niin pääsemme todella paratiisiin. Sehän oli se paikka ja sitä aikaa. kun ei oltu syöty tiedon puusta. Yllä oleva kolumnini julkaistiin helmikuun lopulla Sitran kärkiverkoston sivulla http://karkiverkosto.sitra.fi Se sai aikaiseksi vireän keskustelun, jossa tuli myös lunta tupaan. Helpoimmin keskustelu löytyy "kaikki keskustelut" otsakkeen alta. Sivulla on paljon asiaa |
