|
A-kirjain
|
|
Lukeminen
on visuaalisten symbolien mielekästä tulkitsemista.
Tämän kattavan
määritelmän pohjalta lukutaito voidaan jakaa neljän eri tekijän
kokonaisuudeksi.
Ensinnä kahtia: tekniseen
suoritukseen ja informaation prosessointiin.
Tekniikka taas kahtia:
havaitsemiseen ja lukunopeuteen.
Samoin prosessointi: käsittämiseen ja
lukijan henkisiin valmiuksiin.
Sekä käsittäminen että laajemmin henkiset valmiudet ovat "korkeamman
asteen toimintoja", joiden kehittäminen vaatii aikaa, kouluttautumista
ja ajattelemista. Niissä kahden päivän harjoittelu ei tuo pysyviä
tuloksia.
Hyvä tekniikka sen sijaan, niin kuin missä tahansa musiikki- tai
urheilusuorituksessakin, on
kovan ja yksinkertaisen harjoittelun tulosta.
Lukutaidon kehittämisessä kannattaa keskittyä
tekniikan osa-alueiden hiomiseen:
- lukunopeus
- havaitsemisnopeus
- havaitsemisen tarkkuus
- mekaaninen tekstin etenemisnopeus
- lukemisvirheiden karsiminen (ei tarkoita luki-häiriöitä)
- näkökentän laajuus
- silmän pysähdysten määrän vähentäminen
- totuttujen lukemisrutiinien muuttaminen
Lukemistekniikka automatisoituu noin kymmenvuotiaana.
Parissa vuodessa taito on iskostunut syvälle selkäytimeen ja kuten
kaikki tiedämme, uudelleen opettelu on työlästä. Niinpä
lukemisrutiinien muuttaminen onkin ehkä edellämainituista vaikeinta.
|