Kalevi Kantele kirjoittaa
Kanavan numerossa Radioarkisto - kuten muutkin YLE:n ohjelma-arkistot - on yhtiön omaa ohjelmatoimintaa palveleva yksikkö. Sillä ei toistaiseksi mitään lakisääteistä velvoitetta hoitaa aineistoonsa kohdistuvaa tutkijainpalvelua. Yleisradio Oy on toistaiseksi myös suhtautunut hyvin pidättyvästi ajatukseen, että yhtiön arkistot avattaisiin ulkopuolisten tutkijain ja muiden tarvitsijoiden käyttöön. Syynä on se, että yhtiön arkistoilla ei ole tutkijainpalvelun edellyttämiä henkilö-, laite- ja tilaresursseja. Lisäksi Yleisradiolla on tekijänoikeusjärjestöjen kanssa tehtyjen sopimusten nojalla hyvin rajalliset mahdollisuudet luovuttaa ohjelmiaan ulkopuolisten käyttöön. Edellä kerrottu on taustana sille, että valitettavasti emme voi antaa kovin laajasti ilmaispalveluja ulkopuolisille tutkijoille ja henkilöille,jotka jostain syystä ovat kiinnostuneita vanhoista radio-ohjelmistamme. Käytännön ohjeet ulkopuolisten kyselyjen osalta ovat seuraavanlaiset. Jos radio-ohjelmaa koskevaan tiedusteluun voidaan antaa vastaus esimerkiksi puhelinkeskustelun yhteydessä saman tien, ei tällaisesta palvelusta veloiteta tiedustelijaa. Tällöin hänen on yleensä tiedettävä ohjelman nimi ja lähetyspäivämäärä tai jokin muu yksiselitteinen tunnistetieto. Toimittajan nimi ei useinkaan riitä tällaisessa tilanteessa, koska monilla toimittajilla on nimissään jopa useita satoja ohjelmia. Jos kyselijä muistaa ohjelmasta vain sen, että siinä puhuttiin jostakin aiheesta, on tilanne kannaltamme vieläkin hankalampi. Vaikka atk-järjestelmässämme on tällä hetkellä tiedot yli 400 000 ohjelmasta, ohjelmien sisältökuvaukset ovat usein puutteellisia. Tämä johtuu siitä, että aikaisemmin käytössä olleeseen manuaaliseen kortistoon kirjattiin ohjelmista vain suppeat perustiedot. Oletan, että Kalevi Kanteleen tiedustelussa oli kyse mainitunlaisesta tilanteesta. Jos puhelintiedusteluun vastannut henkilömme olisi lähtenyt selvittämään kysymystä, hän olisi todennäköisesti joutunut kuuntelemaan muutamia ohjelmia. Lukevatko kirjastovirkailijat ilmaiseksi asiakkaan puolesta kirjoja? Kanteletta jäi myös harmittamaan, että hän ei itse ulkopuolisena noin vain voinut tulla kuuntelemaan Radioarkistoon vanhoja ohjelmia. Kielteisen vastauksen taustana ovat aikaisemmin mainittu resurssipulaja turvallisuuskysymykset. Radioarkisto sijaitsee Pasilan Radio- ja TVkeskuksessa, jonne ulkopuoliset eivät voi tulla suoraan kadulta kuten Kansallisarkistoon tai Helsingin yliopiston kirjastoon VAPAAKAPPALELAKI EI KOSKE RADIO- JA TV-OHJELMIA Säännöissä on aina kuitenkin poikkeuksia. Jos vanhat ohjelmamme ovat sisältäneet jonkin tutkimuksen kannalta ainutkertaista aineistoa, asianomaiselle tutkijalle tai opinnäytetyötä tekevälle opiskelijalle on resurssipulasta huolimatta yleensä järjestetty mahdollisuus kuunnella korvauksetta muutaman tunnin ajan äänitteitämme arkiston omissa tiloissa. Jos taas ulkopuolinen ilmoittaa meille, että "olisi hauska vaikka tarkistuksen vuoksi kuunnella jokin vanha ohjelma", niin sellaiseen palveluun meillä ei valitettavasti ole mahdollisuuksia. Tutkijain ja muiden kiinnostuneiden kannalta olisi tietenkin mukavinta, jos he saisivat ilmaiseksi kopioita ohjelmistamme. Yleisradion tekemien sopimusten puitteissa voimme tehdä kopioita yhtiön omien toimittajien tekemistä puheohjelmista ja luovuttaa niitä ei-kaupalliseen käyttöön. Tällöin perimme ulkopuolisilta kopioinneista aiheutuneet kustannukset yhtiössä vahvistetun hinnaston mukaisesti. Perittyjen korvausten kohtuullisuudesta keskusteltaessa on hyvä tietää, että nykyisin arkiston suuret yleiskulut kohdistetaan palvelujemme käytön mukaisessa suhteessa sekä yhtiön sisäisille että ulkoisille asiakkaille. Palvelujen saatavuuden osalta sisäiset asiakkaat ovat kuitenkin aina priorisoidussa asemassa ulkoisiin asiakkaisiin nähden. Kalevi Kantele ottaa kirjoituksessaan esille vielä kysymyksen, miksi radio-ohjelmia (ja myös tv-ohjelmia) ei tallenneta kirjojen ja sanomalehtien tapaan Helsingin yliopiston kirjastoon. Vastaus on yksinkertaisesti se, että vapaakappalelaki ei koske radio- ja tv-ohjelmia. Ainoa radio-ohjelmien arkistointia koskeva lakisääteinen velvoite sisältyy radiovastuuasetukseen (1971). Siinä edellytetään että radioyhtiöt säilyttävät kaikki ohjelmansa nauhoitteina kolme kuukautta lähetyksen jälkeen. Kaupalliset radioasemat eivät käytännössä muuta arkistointia juuri harrasta. YLE säilyttää vuosittain pysyvästi tuottajien päätösten perusteella valtakunnanverkkojen lähetyksistä 7000-8000 radio-ohjelmaa. Niiden säilyttämisestä ja luetteloinnista vastaa Radioarkisto. Maakuntaradiot vastaavat itse omien ohjelmiensa arkistoinnista. Televisio-ohjelmien tilanne on hieman toinen. Vuonna 1984 säädettyä elokuvien arkistointilakia on näet tulkittu siten, että se koskee myös omatuotantoisia televisio-ohjelmia. Lain tulkinnan mukaan Yleisradion ja muiden televisioyhtiöiden on säilytettävä omatuotantoiset ohjelmat pysyvästi. Periaatteessa ne voisivat lähettää ohjelmatallenteensa Suomen elokuva-arkistoon, mutta se ei ole omaan resurssipulaansa viitaten halunnut ottaa tehtävää vastaan. Näin esimerkiksi YLE ja MTV3 säilyttävät itse omat ohjelmansa omissa TV-arkistoissaan. Niillä on kuitenkin ulkopuolisten tutkijain palvelun kannalta taakkanaan samanlaiset rasitteet kuin Radioarkistollakin. Viime vuosina muun muassa tiedotusalan tutkijoiden mielenkiinto on lisääntynyt radio- ja tv-ohjelmia kohtaan. Tässä yhteydessä on keskusteltu myös Kalevi Kanteleen viimeksi esille nostamasta kysymyksestä. Opetusministeri Maija Rask asetti viime vuonna työryhmän, joka vapaakappalelain uudistamiseen liittyen pohti radio- ja tv-ohjelmien arkistointikysymystä. Työryhmä esitti muistiossaan, että radio- ja tv-yhtiöt velvoitettaisiin vapaakappalelain perusteella tallentamaan vuosittain tietyt näyteviikot lähetyksistään johonkin julkiseen arkistoon tai kirjastoon. Siellä ohjelmat olisivat tutkijain ja muiden tarvitsijoiden käytössä. Työryhmä esitti, että tällaisena julkisena arkistona voisi luontevimmin toimia Helsingin yliopiston kirjasto. Koska tutkijoita kiinnostavaa aineistoa jäisi YLE:n ja muiden radio- ja tv-yhtiöiden omiin arkistoihin, vapaakappalelakia tulkittaisiin niin, että myös edellä mainittua aineistoa voitaisiin lainata tutkijoille perustettavaan Radio- ja TV-arkistoon. Valtio kuitenkin korvaisi erillisen sopimuksen puitteissa radio- ja tv-yhtiöille tällaisesta tutkijainpalvelusta aiheutuvat kustannukset. Suomalaiset kuuntelevat viimeisimpien mittausten mukaan radiota keskimäärin hieman yli kolme tuntia ja katselevat televisiota hieman alle kolme tuntia päivittäin. Sähköiset tiedostusvälineet vaikuttavat siis hyvin merkittävällä tavalla elämäämme - ajatellaanpa asiaa vaikkapa vain ajankäyttömme kannalta. Tässä tilanteessa tuntuukin epätasapainoiselta nykyisen vapaakappalelain mukainen käytäntö. Laki edellyttää, että pienet paikallislehdetkin on tallennettava Helsingin yliopiston kirjastoon, missä ne ovat tutkijain käytettävissa. Radio- ja tv-ohjelmia, jotka ovat vaikuttaneet jopa miljoonan suomalaisen elämään ja mielipiteisiin, ei vapaakappalelaki koske. Opetusministeriö jatkaa ensi syksynä radio- ja tv-ohjelmien arkistoinnin järjestämistä koskevaa selvitystyötä. Tässä tilanteessa Kalevi Kanteleen Kanavassa esittämä kriittinen mielipide on hyvä avaus aiheesta jälleen kerran käynnistyvälle keskustelulle. LASSE VIHONEN Arkistopäällikkö YLE/Radioarkisto Julkaistu: Kanava 6/2001 |
