Kuulin taannoin erään korkea-arvoisen opetushallituksen virkamiehen
suusta lauseen: "tulevaisuuden koulussa lapset eivät juurikaan joudu
lukemaan". Tämä lause palaa usein mieleeni seuratessani uusista
medioista käytävää keskustelua, sillä ennustus tuntuu toteutuvan.
Uusmediat muuttuvat yhä kuvallisemmiksi.
Tietoyhteiskunnan kannattajat pitävät itsestäänselvyytenä sitä, että uudet mediat ovat vallankumouksellisia sekä tiedon määrän että laadun parantajina ja koska uusien medioiden avulla tapahtuva oppiminen on niin mukavaa, hauskaa ja vaivatonta jopa huomaamatonta. Navigoimalla Internetissä ihminen kuulemma käsittelee tietoa luonnollisimmalla tavallaan, assosiatiivisesti. Tietysti uusi aina tuntuu paremmalta ja hienommalta kuin vanha, kunnes tyly todellisuus riisuu keisarilta vaatteet. Välineen merkityksestä oppimisessa ja tiedonmuodostuksessa oltiin muistini mukaan samaa mieltä TV:n tulon aikaan kuin nyt Internetin aikaan. Uusi tuntui silloinkin paremmalta kuin vanha. Olen vakuuttunut, että nyt ja silloin käytetään samansuuntaisia argumentteja todistamaan kuinka vallankumouksellisia televisio tai Internet ovatkaan. Nyt jo voidaan kysyä, mitä arvoa televisiolla on ollut oppimisessa. Jätän armollisesti vastaammatta. Television ja uusien medioiden vertaaminen on oikeutettua siksi, että niissä kaikissa kuva on ja tulee olemaan hallitseva. Alati kuulee vaatimuksia tehokkaammista koneista, jotta saataisiin enemmän kuvaa, ääntä ja eritoten liikkuvaa kuvaa. Uudet mediat tulevat olemaan kuvallisia. Mitä tämä sitten merkitsee? Kuva ja varsinkin liikkuva kuva on uskomattoman voimakas väline. Se vaikuttaa kuitenkin enemmän tunne- kuin tietotasolla. Kuvalla ei voida esittää yleistyksiä, abstraktioita tai koherentteja propositioita. Kuvalla emme voi esittää metsää, puuta tai kukkaa yleisesti. Kuvalla voimme esittää vain tietyn metsän, puun tai kukan tietyllä hetkellä tietyssä paikassa. Yleistyksien esittämiseen tarvitsemme kieltä ja parhaiten onnistumme esittämällä abstraktion kirjallisessa muodossa. Luovuutta on totuttu pitämään ihmisen toiminnoista korkea-asteisimpana, se on jotain suurempaa kuin älyllinen toiminta. Usein luovuus asetetaan jotenkin älyllisyyden ja loogisuuden vastakohdaksi. Mutta eihän se sitä tarkoita. Minä olen ymmärtänyt luovuuden kyvyksi nähdä tai tehdä asiat omaperäisellä tavalla ja se edellyttää riittävää tietoa kulloisestakin aiheesta. Ja tieto, varsinkin looginen tositieto, hankitaan parhaiten lukemalla. Foneettinen kirjaimisto ja kirjapaino mahdollistivat sen, että rationaalisesta ja abstraktisesta ajattelusta tuli "massatuote". Pelkään pahoin, että kuvallinen uusmedia romuttaa tämän. Televisio on tehnyt mainion pohjustustyön. Edellä viittasin kuvan tuomaan ajattelutavan muutokseen. Paljon fyysisempikin syy voi löytyä. Tarkoitan aivojen alfa- ja beta-aaltojen merkitystä. Väsyneenä, rentoutuneena tai nukkuessamme valitsevina ovat herzimäärältään alhaiset alfa-aallot. Keskittyneenä ja aktiivisena ollessamme vallitsevia ovat beta-aallot, joiden hertzimäärä on korkeampi. Lukiessamme vallitsevia ovat beta-aallot. Olemme keskittyneitä ja aktiivisia. Sen sijaan televisiota katsellessamme ovat alfa-aallot vallitsevia. Television katseleminen on passiivista. (Mitä aiheita käsiteltiin eilisissä TV-uutisissa?) Asiantuntijat kiistelevät siitä, onko kysymys välineestä vai haukotuttavista ohjelmista. Koska en ole asiantuntija, voin ottaa ehdottoman kannan; syynä on väline. Jos näin on, se merkitsee sitä, että television kaltaisessa näyttöpäätteessä jyräävät alfa-aallot. Tämä taas tulee murentamaan kaikki toiveet kuvallisen Internetin vallankumouksellisuudesta tiedonmuodostuksen uudistajana. Jos sallitaan, toimin ennustaja-eukkona. Luulen ja pelkään, että jo läheisessä tulevaisuudessa Internetistä voi sanoa Irving Berliniä hiukan muuntaen: There's No Business But Show Business. Mutta päästäähän se meidät kirjan lukemisen piinasta. Julkaistu: Kirjastolehti 12/1997 |
