 Asiantuntemuksen pystyy Pentti Holapan kirjassaan Päätelmiä (1979) esittämän osuvan määritelmän mukaan mittaamaan sillä, miten nopeasti asiantuntija pystyy saattamaan maallikon hölmöyden tunteen valtaan. Koska Kalevi Kantele asemoi itsensä maallikoksi (Kanava On hyvä, että lukutaidosta on viime aikoina keskusteltu ahkeraan; ehkä hiljalleen viriää yleinen keskustelu mediakasvatuksenkin merkityksestä ja sisällyttämisestä seuraavaan opetussuunnitelman perusteisiin omana oppiaineena. Kansalliset ja kansainväliset selvitykset ovat antaneet hajeisia tuloksia suomalaisten lukutaidosta. Yhtä selkeää suuntaa ei löydy. On vaikuttanut miltei siltä, että lukutaidon "taso" ja tila ovat enemmän lukijassa ja tulkitsijassa kuin empiirisissä havainnoissa. (Tätä puolta samoin kuin mittareiden luotettavuutta ja relavanssia selvittäkööt ne, jotka mittareita laativat.) Lukutaidon käsitettä näytään suomalaisessakin keskustelussa käytettävän eri merkityksissä. Keskustelusta erottuu kaksi heimoa. Toisaalla on "ne jyrää meitin" Toisaalla on "ei ne mitään jyrää"-heimo (enmj), joka suhtautuu mediakulttuuriin uutena vastarinnan mahdollisuutena tehdä maailmasta aiempaa parempi (oikeudenmukaisempi, onnellisempi) paikka mutta kuitenkin kriittisellä valppaudella. Enmj-heimon puhetapa perustuu toivon utopiaan, koulun muuttamisen mahdollisuuteen ja käsitykseen kielen alati muuttuvasta luonteesta. FUNDAMENTALISTIT PAHEKSUVAT MALTILLISIA Heimoja voi erotella suhteessa vanhaan peruskysymykseen, jonka viimeisin muotoilu on Peter Sloterdijkin ( Nuori Voima ): "Humanismin peruskokemuksiin kuuluu vakuuttuneisuus siitä, että ihmiset ovat 'vaikutuksille alttiita eläimiä' ja siksi on välttämäntöntä taata heille oikeanlaisia vaikutteita. Nimitys 'humanismi' muistuttaa Lukutaitoheimot suhtautuvat väitteeseen kahdella tavalla. Njm-heimon maltillisessa piirissä ajatellaan, että edelleen on järkevää tavoitella tiettyjen humanististen perusarvojen, lukutaidon ja näiden opettamisen kolmiyhteyttä. Suomessa ollaan selkeästi tällä linjalla niin Opetusministeriössä (viittaan Suomi (o)saa lukea Enmj-heimossa puolestaan ajatellaan, että enää ei ole lainkaan selvää, mihin 'oikea', 'lukutottumukset' ja 'kesyttäminen' yhdessä ja erikseen viittaavat. Elettävä aikakausi, jossa maine ja saavutukset, mediajulkisuus ja pyyteettömyys, mammona ja elämän onni, Melrose Place ja Bosnian joukkohaudat sekoittuvat keskenään, korostaa, että oikeisiin lukutottumuksiin kesyttämiseltä on pudonnut pohja pois. Enmj-heimon parissa ajatellaan, ettei ole mitään takeita siitä, että arkipäiväisen kielenkäytön muuttuminen, tai laajemmin kielen evoluutio, noudattaisi jotakin kielipoliisien olettamaa kaunista kaavaa. Pikemminkin päinvastoin: kieli kukkii monilla tavoilla, joita uudet digitaalisen viestinnän muodot kehystävät, välittävät ja muokkaavat. Tämän ovat oivaltaneet kielentutkijoiden lisäksi myös jotkut njm-heimon luopiot, kielenhuollon ja äidinkielen opettamisen ammattilaiset, myöntymällä sellaisenkin sanahirviön kuin sähköpostisuomen käyttöön. KANTELEEN KAAVA EI TOIMI Kanteleen populismi on tuttua njm-heimon fundamentalistisen siiven teksteistä. Siinä yhdistyy kolme linjaa. Ensinnäkin siitä heijastuu mekanistinen ja konservatistinen kasvatusajattelu. Tiedetään, mitä on oikea lukutaito ja mitä sillä tulisi tarkoittaa, mitä ovat oikeat lukutottumukset ja miten niihin kesyttäminen tapahtuu: katederiopetuksella. Kaunista, jos Kanteleen kaava vain toimisi, mutta kun se ei toimi, vaan kertoo menneestä maailmasta. Toiseksi Kantele kannattaa selvästi "media jyrää meitin" Kolmanneksi käytössä on lukutaidon kapea-alainen määritelmä, jonka jopa länsimainen tiedemies on jo myöntänyt riittämättömäksi. Nykyisin puhutaan monimedialukutaidosta, teknolukutaidosta, kriittisestä lukutaidosta, visuaalisesta lukutaidosta jne. Näillä tavoitellaan ajatusta, jossa lähtökohta-ajatukseksi hyväksytään, että suurelta osin media on aivojenputsausautomaatti, mutta tästä ei johduta mediakieltoon, Tiivistäen lukutaidon käsitteen taustalta voidaan erottaa ainakin kolme toisistaan poikkeavaa lähtökohtaideaa, jotka kaikki elävät osin limittyneinä, osin omissa avaruuksissaan. Ensinnä on njm-heimon painetun sanan manifesti, jossa lukutaidon käsite on kansallisromanttisessa käytössä ja jossa luokkahuone oletetaan vielä puhtaaksi populaaririhman turmioittavista vaikutuksesta. Tähän kuuluvat niin pikalukukurssit kuin muut tekniset tavat ymmärtää kielenkäyttö. Toiseksi tulevat toiminnallisen lukutaidon määritelmät ja käytänteet, jotka vaihtelevat sanomalehtiopetuksesta nettilukutaitoon, mutta pelkistyvät vielä käyttötaitojen opetteluun. Kolmantena ovat lukutaidon kriittiset määritelmät, joissa korostuvat lukutaidon sosiaaliset ja kulttuuriset ulottuvuudet, jotka syntyvät usein ihmisten arkisten käytäntöjen pohjalta, siis muualla kuin muodollisen koulutuksen piirissä. Kriittisen lukutaidon käsitteen esille nostamien kysymysten joukkoon kuuluvat myös lukutaidon globaalit merkitykset, jotka tekevät selväksi miksi lukutaito on muutakin kuin terminologista pelleilyä. Miljardi ihmistä, joista kaksi kolmannesta naisia, ei osaa lukea, pitkälle toisella sadalla miljoonalla lapsella ei ole mahdollisuutta koulunkäyntiin. Lukutaidossa on kysymys elämästä ja kuolemasta. JUHA SUORANTA Kasvatustieteen professori Lapin yliopisto Julkaistu: Kanava 7/2000 |
