lukutaito lukeminen pikaluku nopea lukeminen oppiminen tietoyhteiskunta mediakasvatus tiedonhankinta kirja tehokas lukeminen tiedonmuodostus	PITÄÄKÖ KAIKEN OLLA HELPPOA? Kuuntelin kirjamessuilla viiden arvostetun lasten- ja nuortenkirjailijan keskustelua lastenkirjallisuudesta, ja hämmästyin. Kaikissa puheenvuorossa toistui takuuvarmasti kaksi sanaa: helppo ja selkokielinen. Ne tuntuivat olevan lapsille kirjoittamisen tärkeimmät ohjenuorat. Paneelikeskustelusta jäi sellainen kuva, että jotta lapset ja nuoret suostuisivat lukemaan kirjoja niiden pitää olla mahdollisimman vähän haastavia. Osalla lapsista on vaikeuksia oppia lukemaan ja heille on tietysti tehtävä sopivia kirjoja. Luki-vaikeuksista kärsii joka kymmenes. Mutta onko tarkoitus, että muillekin on tarjolla vain helppoja kirjoja? Eikö olisi syytä antaa lapsille oivaltamisen iloa, ironian ja sarkasmin tajuamista sekä kielellä hassuttelun haasteita? Kuka muistaa Oiva Paloheimon "Tirlittanin" tai Kirsi Kunnaksen "Tiitiäisen satupuun". Niitä luettaessa kuuluu pyrskähdyksiä. Kirjailijat eivät olleet huolestuneita lasten ja nuorten lukemisen hiipumisesta. Murros tapahtuu siirryttessä alakoulusta yläasteelle. Neljännen luokan tytöt lukevat puolitoista ja pojat kaksi ja puolikertaa enemmän kirjoja kuin seitsemännellä luokalla olevat koulukaverinsa. Neljäsluokkalaisista pojista joka kahdeksas ei lue lainkaan kirjoja, mutta setsemäsluokkalaisista joka kolmas ei löydä kirjojen mielikuvitusmaailmaa. Tytöt lukevat monin verroin enemmän kirjoja kuin pojat, mutta poikien tavoin heidänkin inostuksensa laantuu selvästi iän myötä. Selityksenä saattaa olla, että suhtautuminen kirjojen lukemiseen muuttuu. Neljäsluokkalaisista tytöistä yli puolet pitää lukemista tosi mukavana, mutta seitsemäsluokkalisista reilusti alle kolmannes. Poikien kohdalla muutos on vielä paljon rajumpi. Neljännen luokan pojista joka kuudes piti lukemista tosi mukavana. Seitsemäsluokkalaisista vain joka kolmastoista. Keskustelijat pohtivat kuinka lukuinnostus saadaan syntymään. Päällimmäiseksi nousivat kirjavinkkaus, vanhempien lapsille lukemat sadut ja kirjailijoiden jalkautuminen kouluihin. Kaikki hyviä ja kannatettavia ideoita, mutta niillä ei valitettavasti ylläpidetä lukemisintoa. Kirjavinkkaus puree alakoululaisiin, muttei yläkoulussa. Luku-Suomi -projektissa mukana olleiden koulujen oppilaat eivät lue yhtään enempää kirjoja kuin ei mukana olleiden koulujen. Uskon, etteivät tätien ja setien (siis yli 25-vuotiaiden) pakottamiset, maanittelut tai esimerkit tuo nuoria senttiäkään lähemmäksi kirjoja. Tähdellistä olisi tietää, kuinka kirjojen lumo luodaan. Yrjö Revon Suomi lukee -selvityksestä käy ilmi, että alle 20 -vuotiaat ostavat useammassa kuin joka neljännessä tapauksessa kirjat ystävien suosituksesta. Se on kaksi kertaa enemmän kuin muissa ikäryhmissä. Jo tämä todistaa, että nuorten saamiseksi kirjojen pariin tarvitaan vertaisvaikutusta. Jos kaverini lukevat, niin miksen sitten minäkin. Ongelmana on vain se, että millä ilveellä ne kaverit saadaan lukemaan. Idolien esimerkki! Onko kukaan kuullut tai lukenut, että joku rock-tähti tai jääkiekkosankari olisi missän haastattelussa kertonut lukeneensa kirjoja tai edes kirjan? Mistä löydämme kirjoja lukevia idoleja? Tiettävästi heitäkin on. Sylvi Kantele Valtiot. maist. Julkaistu: HS 27.12.2007 ANNA PALAutettA!
	Retrolutionaarinen Harry Potter Junttien juhlaa Viikon lainat (HS) Helppoa, hauskaa ja huomaamatonta Tietoyhteiskunta ja oppiminen Älykköja äänestämään Lukemisinto Käännösteksteistä Kirjavinkkaus