Muita kirjoituksia Etusivulle
 

lukutaito
lukeminen
pikaluku
nopea lukeminen
oppiminen
tietoyhteiskunta
mediakasvatus
tiedonhankinta
kirja
tehokas lukeminen
tiedonmuodostus



KÄÄNNÖSTEKSTEISTÄ LIENEE SEKÄ ETUA ETTÄ HAITTAA

Risto Pitkänen on aivan oikeassa kirjoittaessaan, että television tekstitykset ovat yksi syy suomalaisnuorten [hyvään] menestykseen Pisan lukutaitovertailussa (HS 11.12).

Keskiverto suomalaisnuori lukee ruudulta vuodessa saman verran sanoja, kuin on kahdessakymmenessä kirjassa. Lukiolaistyöistä viisitoista ja -pojista vain kolme prosenttia ilmoittaa lukevansa vapaaehtoisesti vuodessa yli kaksikymmentä kirjaa.

Lisäbonuksena käännösteksteistä on vielä se, että täysi-ikäisyyteen tullessaaan nuori on kuullut televisiosta lähes kolmen työvuoden verran englantia.

Käännöstekstit ovat tosiaan harvojen herkkua: ainoastaan kymmenkunta prosenttia EU-maiden kansalaisista pääsee nauttimaan niistä.

Pisassa on jäänyt huomioimatta toinenkin tärkeä taustamuuttuja: kielen rakenne. Eurooppalaisista kielistä suomi on äänne-kirjain vastaavuudeltaan on kaikkein säännönmukaisin. Suomestahan puuttuvat vain kirjain äng-äänteelle ja joitakin konsonantin kahdennuksia. Epäsäännönmukaisimmat ovat ranska, tanska ja englanti.

Kielen rakenne vaikuttaa lukutaidon oppimiseen. Pisassa tanskalaisnuoret olivat ainoat pohjoismaalaiset, joiden lukutaito oli alle OECD:n keskiarvon.

Ranskalaislapsista 15 prosenttia ei osaa vielä kuudennellakaan luokalla vielä lukea. Suomalainen oppii lukutaidon keskimäärin kuudessa kuukaudessa, englantilainen kahdessa ja puolessa vuodessa. Säännönmukaisuudesta on selvästi etua.

Ikävä kyllä Pitkäsen toive käännöstekstien positiivisesta vaikutuksesta lukunopeuteen ei näytä pitävän paikkaansa. Mitä enemmän nuoret katsovat televisiota, sitä hitaammin he lukevat. Kolmessakymmenessä vuodessa lukiolaisten lukunopeudet ovat taantuneet yli viidenneksen ja vielä polarisoituneet.


Julkaistu: HS 14.12.2007 Sivun alkuun




ANNA PALAutettA!

 

  1. Retrolutionaarinen Harry Potter
  2. Junttien juhlaa
  3. Viikon lainat (HS)
  4. Helppoa, hauskaa ja huomaamatonta
  5. Tietoyhteiskunta ja oppiminen
  6. Älykköja äänestämään
  7. Lukemisinto

  8. Käännösteksteistä
  9. Kirjavinkkaus